perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kaljakertomuksia

Ajattelin jakaa teille viimeisiä krapulakertomuksia kun niitä on pari nyt kertynyt.
Olen ollut nauttimatta alkoholia jonkin aikaa, mutta päätin taas luovuttaa ja nauttia vain elämästä.

Viikko sitten perjantaina tuli nautittua pari siideriä eräässä Tampereelaisessa klubissa, samalla katselin kun suomen parhaimmat (ja ainoat) skabändit esiintyi. Keikat olikin hyviä, etenkin Valkyrianssin Adverts coveri teki vaikutuksen. Blaster Master oli myös oikein vetävä.

Loppujen lopuksi iltaa ei tullutkaan nautittua muuta kun sen pari siideriä, kokeilin ensimmäistä kertaa Plevnan puolikuivaa siideriä joka oli oikein maistuva. Alkuun oli hieman hajuvesimäisen ja kukkaismainen maku, jälkimaku oli kuitenkin erittäin raikas. Hyvä valinta.
Toinen siideri oli Bulmerssia, joka on hieman makeampi versio Magnersista. Omaan makuun kuitenkin liian makea, lasillisen pystyy juomaan mutta pintin pullo alkoi loppupuolella olemaan liikaa. Listassa oli myös yksi Irish Coffee, joka oli erittäin toimiva raskaan ruoka-annoksen jälkeen.

En halunnut itselleni krapulaa seuraavalle päivälle joten en juonukkaan enemää alkoholia mutta tuli sitten nautittua niin ikään kuin yrttisistä tuotteista. Olinkin aivan tillintallin loppuillan siellä yökerhoasiassa mutta kai se kuuluu asiaan kun ska-klubikin oli kyseessä.

Sieltä päädyin sitten jatkoille jossa oli aluksi vain minä + 1, kunnes sinne saapui suuri kasa Oululaisia ja Helsinkiläisiä muusikoita. Oli oikeudenkäyntiä koska minusta tuntui että minua oli kohdeltu kaltoin ja oikeudenkäynti päättyi loppujenlopuksi minun hyväkseni, niin että kolme ihmistä esitti minulle lepyttelytanssin. Tanssi oli itseasiassa kamalaa katsottavaa mutta sain hymyn huulille. Helsinkiläinen asianajajani oli erittäin hyvä ja aijon käyttää häntä jatkossakin.

Lauantai menikin aika pitkälti toipuessa työpaikalla edellisillan väsymyksestä, tulihan sitä mentyä vasta aamulla nukkumaan.
Sunnuntainakin nautin vain muutaman brändylonkeron erään Tampereenlaisen ravintoloitsian seurassa.

Maanantaina pääsin vasta kello 02.00 töistä, mutta siinä sitten tuttuja sattui olemaan ja tuli nautittua taas muutakin kun alkoholia. Olin taas kerran aivan tillintallin ja aika aikasessa vaiheessa tajusin että nyt täytyy lähteä kotiin ennen kun matkani päätyy kokonaan siihen paikkaan.
Ilokseni huomasinkin että rakkaat kämppäkaverini olivat tehneet lettuja, joka sopi mainiosti minun mässyihini. Söinkin kaksi lettua reilulla hillolla ja olin erittäin tyytyväinen. Söin myös vähän kaikkea muuta mitä jääkaapista löytyi.

Tiistaina oli taas kerran työilta, joka osottautui olemaan niin kamala että piti työrupeaman jälkeen lähteä juomaan yksi munalikööri. Hyväksi (tai huonoksi onnekseni) satuin törmäämään pariin ystävään joilla oli niin sanotusti vauhti päällä. Tuntia myöhemmin olinkin juonut neljä munaliikööriä, puolikkaan laku-shotin (en pystynyt juomaan kokonaan koska vihaan lakritsi/salmiakkiasioita) ja yhden vodkan appelsiinimehulla, tunnetaan myös nimellä screwdriver.

Ihmisethän ylipuhui minut lähtemään sitten toiseen Tamperelaiseen anniskeluravintolaan, jossa puolituntematon lappeenrantalainen tarjosi yhden salmiakkikossun, jonka voin ylpeänä kertoa että join kokonaan! Join myös jotakin muuta, mutta valitettavasti muistikuvat on sen verran hatarat että en voi kertoa teille mitä ne muut oli. Kävin myös kaikkien iloksi pyörähtämässä tanssilattialla, muistikuvat tästä ei ole hyvät.

Yritin kokoajan lähteä kyseisestä anniskeluravintolasta kun tiesin että aamulla olisi aikainen herätys, huomasin kuitenkin olleeni taas viimeisten joukossa poistumassa ulospäin.

Ulkona sattuikin erikoinen tapaus kun outo poika liittäytyi seuraamme ja pummasi tupakkia. Luultiin että oltaisi päästy pojasta eroon ja lähdin kävelemään yksin kotiin.
Outo poika olikin seurannut minua ja juoksi perääni. Outo poika halusikin yöpaikan!
Valitettavasti humalatilastani ja kiltistä persoonastani johtuen en voinut jättää poikaa yksin kadulla ja sanoin että hän voi tulla kotiini. Juteltiin hetken pojan kanssa ja selvisi että hän oli pianisti, huomasin että hänellä on todella karvaset jalat ja fritsu (!) kaulassa. Pojalle tein kuitenkin pedin sohvalle ja syötin pari palaa paahtoleipää. Poika oli halukas tulemaan minun sänkyyni nukkumaan mutta tein hänelle selväksi että hän saa nukkua sohvalla.
Aamulla nousin kaksi kertaa ja huomasin molemmilla kerroilla pojan hiplailevan muniaan sohvallani! Hän huomasi myös minut ja peitto hivuttautui taas palliensa päälle.
Poika rupesi onneksi tekemään lähtöä mutta huomasi että hänellä ei ole sukkia. Ei ole mitään hajua mitä hänen sukilleensa tapahtui, mutta kilttinä ihmisenä annoin hänelle vanhat kulahtaneet villasukat ja sanoin että ei tarvitse palauttaa. Poika lähti.


Menin itse siitä suihkuun jossa huomasin että herranjumala, nyt tulee oksennus! Selventääkseni tähän että minä en juurikaan ikinä oksenna, harvoin kun sitä tapahtuu se tapahtuu sillon vielä kun olen humalassa, mutta ei krapulassa. Siinä kuitenkin suihkuttelin ja oksentelin ja kun oli paha olo mennyt pois suuntasin kohti Helsinkiä.

Helsingin rautatieasemalla alkoi krapula pahastikkin iskeä kun Helsinki alkoi ahdistavaan mutta rohkeana lähdin kohtaamaan Helsingin haasteet. Onneksi tiesin että illalla olisi mahdollista päästä pussailemaan, kainaloon ja harrastamaan seksiä. Voin iloksenne kertoa että kaikki toteutui!

Keskiviikkoilta tuli otettua Helsingissä rennosti ja krapulaa paranteassa, tiesinhän torstaina lähteväni juomaan alkoholia.

Torstai päivä sitten saapuikin erittäin synkkänä ja sateisena mutta se ei hidastanut menoa. Istahdin helsinkiläiseen anniskeluravintolaan nimeltä Relaxin ja aloitin päiväni Irish Coffeella. Valitettavasti kahvini oli tehty pikakahvista ja siihen oli laitettu aivan liikaa sokerilientä niin juoma maistui aika kamalalta. Seuraavaksi otin hana Crowmoorin, jolloin totesin taas kerran että tämä makea siideri on aivan kamalaa litkua. Tämän jälkeen päätin ettei nämä kamalat juomat riitä ja kun kyseisestä anniskeluravintolasta ei saa kunnollista siideriä, juonkin taas vodkaa appelsiinmehulla. Joinkin niitä siitä pari ja sitten oli aika siirtyä Helsingin Seurahuoneelle.

Aluksi pelkäsin että Seurahuone olisi samanlainen kun Tampereen Seurahuone, joka on keski-ikäsille suunnattu yökerho. Onneksi pelkoni osottautuivat vääriksi ja Seurahuone olikin mukava paikka! Oluthan siellä oli hintavaa sillä se maksoi peräti 3,5€! Herranjumala! Seurahuoneella nautin aluksi yhden brändylonkeron, joka maistui oikein hyvälle mutta totesin tarvitsevani nyt hieman kuivempaa juotavaa. Pullosta löytyikin Westonssin siideriä, joka oli pieni virhe siinä vaiheessa iltaa. Siiderissä oli joku kahdeksan prosenttia. Onneksi olin niin fiksu että aloin lipittää siideriä erittäin rauhalliseen tahtiin, niin en pärähtänyt aivan niin kovaan humalaan kun mitä pelkäsin! Join myös vettä.

Westonssin jälkeen oli aika suunnata kotiin mäkkärin kautta. Kello oli peräti 21.00 kun kännissä saavuimme ystäväni asunnolle. Siinä kyllä hetki valvottiin ja tapahtui vaikka mitä, että kun herätyskello soi klo. 08.00 oli aika tukavat oltavat.

Pääsin kuitenkin ajoissa Tampereelle ja jouduin kamalaan krapulakoettelemukseen josta ne kerkeä kertomaan nyt koska täytyy rientää töiin, en halua myöhästyä töistä blogikirjotuksen takia.
Palataan rakkaat myöhemmin asiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti