tiistai 15. marraskuuta 2011

Tämmöstä vissiin tapahtu ja katsottiin viikonloppuna. Elin tätä unelmaa alusta loppuun.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Uskomaton Porilaisten Marssi Darra

Olin kännissä lauantaina aamuseitsemästä lähes pilkkuun.
Polveni ovat verillä ja minua hieman ahdistaa. Temppelin verho repesi kahtia voimallisesti ja koko pakan verran. En tiedä aivan tarkkaan mitä on tapahtunu, mutta uskoakseni vähintään jotain melko pahaa.
Join ainakin olutta.

Miksei tämä darra lopu? Eilen tuntui siltä, että teki mieli reklamoida jatkuvasti. Tänään en ole juuri sängystä noussut. Tuntuu pahalta. Hyvin pahalta.
Mieleni tekisi kääriytyä peittoon ja antautua unille, mutta unet pelottavat minua. Olisin halunnut katsoa jakson tai kaksi It's Always Sunny in Philadelphiaa, mutta siinä juodaan niin paljon olutta, että tekee pahaa. Kirottua. Tuskaa. Synkkyyttä.


torstai 10. marraskuuta 2011

Uudesti syntynyt kuin Fenix

Elikkäs!
Joku ilkimys oli hakkeroitunut homokuva-ruslanaksen tilille ja sekoittanut kaikki kuvatiedostomme. Veikkaan, että vika on photobucketissa, koska se koko systeemi on täyttä paskaa!

Ryypätty muuten on! Ennennäkemättömästi ehkä ei, sillä hommat ovat pysyneet kiitettävällä lailla hallinnassa. Siinä yhden kahden kännin viikkoluokassa. Sen ohessa on sitten nostettu rautaa ja maattu sängyllä tuntemassa kipuja.

Viikonlopun ohjelmaan kuuluu punk-musan kuuntelu ja samanaiheisen dokkarin katselu. Siitä mulla on hyvä mieli. Siihen liittynee myös hirvittävä, ankara kupin otto.

Temppelin verho revetköön, huomenna mä ryyppään!!!

 Oulun Hyvässä Paarissa ottamassa Kuppia.



Jaffariini???