maanantai 30. toukokuuta 2011

Myönnän Rohkeasti

Rohkeasti myönnän, että en ole kahteen viikkoon nauttinut alkoholia. Viimeksi join pikkukekkulit Helsingissä toissaviikon sunnuntaina MM 2011 -huumassa. Se oli elämäni onnellisimpia päiviä, valehtelematta. Sen lisäksi, että Suomi tahkoi maaleja join lasin edullista kuohuviiniä, 2-6 (en muista tarkkaa lukumäärää) tuoppia olutta ja tuplavalkovenäläisen. Pohjiksi olin nauttinut neljä kolmannen veroluokan Lapin Kulta -merkkistä olutta.

Sen jälkeen olen viettänyt hiljaiseloa niin viinan kuin tupakan kanssa läträämisenkin kanssa. Olen ihmeissäni.

Mutta, kun pääsykokeet ovat ohi 8.6. vedän sellaiset tykkiperseet, että temppelin verho repeää halki.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Joo o

Ryyppäsin ainakin 15 tuntia mutta krapulasta ei ole jälkeäkään. Muisti ei oikein pelaa joten jätän kijoitukseni tähän ja halusin vain ilmoittaa menestyksekkäästä juomisestani.

lauantai 21. toukokuuta 2011

minulla on pitkästä aikaa kylässä vanha kuomaseni, krapula! bisnekset ovat pakottaneet minut olemaan melko selvinpäin kaksi viikonloppua. nyt pääsin taas känniin.

juhlimisen aiheita oli useita: eräs lähteminen, eräät syntymäpäivät ja eräs kultamitali. voitteko lukijat kuvitella, etten vieläkään ollut päässyt juhlimaan MM11-kultaa. minä en sitä voi uskoa.

tuhersin itkua koko illan (koska olen edelleen liikuttunut leijonien voitontaistelusta), ja kotimatkalla joku perässämme kävelijä alkoi huutelemaan, että "PITSAA EI VOI KANTAA NOIN. TÄYTTEET VALUU".

tanssittiin judaa juuda-a-aan tahdissa. ei muuta mainittavaa.

Juhla darra

Noniin aamulla heräsin taas maailman pahimpaan makuun suussa ja hirvittävään jyskeeseen päässä. Ensin luulin että kaikki on ok, mutta toisin kävi. Eilen törmäsin pomooni paikallisessa ravintolassa enkä tiedä miten siinä on käynyt. Toivottavasti vielä maanantaina on töihin menemistä.

Heräsin uudestaan siihen kun kotiimme lappaa juhlaväkeä, olin varmasti juuri sopiva näky kalsarit jalassa paskaisena. Päätin päättää hajuni pyhävaatteilla ja kohta mennään taas! Huomisiin!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Seitinohut darra

Tänään ei ole darraa juuri yhtään, mutta sellainen olo kuitenkin että muutama häppä on tullut nautittua eilen euroviisujen huumassa. Kisat olivat aivan paskat niinkuin yleensäkin mutta katsoinpahan kuitenkin alusta loppuun. Seurueemme lähti siis esitysten jälkeen seuraamaan pisteiden laskua taas paikalliseen homobaariin, mutta suuresta sisäänpääsymaksusta johtuen lähdin itse kotiin, sillä olinhan myös hieman kipeänä niin en viitsinyt tuhota itseäni useilla kaljoilla. Kävelin noin puoleen väliin kunnes tajusin että ei vittu tässä minnekään kotiin voi lähteä ja käännyin takaisin ja nyt löydän kamerastani seuraavanlaisia kuvia:



KUVIA CATCATIN KEIKALTA!!!!!!!!!!! Olenko ollut siellä? Miksei ole enempää darra? Olikohan se maailman paras keikka ikinä? Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, siirryn vastaanottamaan Suomelle jääkiekon maailmanmestaruutta 2011. Kiitos elämä!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

löysä nigerialaiskirje

löysien jurrien jälkeen tulee löysä krapula. mikäs siinä, kun vaahdotin oluet pois sisälmyksistäni yöllä lavuaariin. opetus on, ettei koskaan pitäisi juoda olutta nälkäänsä. join siis eilen koffia. ja kävin katsomassa punkkia. mr. buttfucksit soittivat descendents-covereita kivasti, hopen aikana tuli melekeen märy. df kakkonen oli tiukka ja pitti pyöri, mutta mää en oo pitti-ihminen!

yks päivä, tai no vapun jälkeinen päivä, kävin yhen tyypin luona juomassa sen ite panemaa kaljaa. maku oli aika outo mutta hyvä. maistoin myös sen ite panemaa ciideriä, joka oli kans hyvää mutta se omenan maku ei ollut mitenkään mainittavan voimakas.
ohessa kuvia ciiderin synnystä.
 Kattilassa kiehuu vesi ja siellä on sokeria. En muista miksi.
 Tässä kiehuu kattilassa vesi ja siipiraatojakin on.
 Tässä panimosokeria, jota kattilaan pantiin.
 Tässä pullo ja suhteellisen saastainen leikkuulauta.
 Tässä pullo aukeaa.
Tässä juoma kaatuu lasiin.

Ihan ok.

torstai 5. toukokuuta 2011

Tuulen viemää

Tänään niittailin menemään eräällä paikallisella julkisella ilmoitustaululla kunnes eräs paikallinen rantojen mies pyytää niitata tämän alkon kuittinsa tauluun. Teen työtä käskettyä ja jatkan omia niittailujani kunnes toinen rantojen herrasmies tulee mumisemaan viereeni jotain, vääntää kädestäni niittipyssyn ja ampuu itseään otsaan.

maanantai 2. toukokuuta 2011

röyhelökänni ja sen seuraukset

tarkkanäköisten ystävieni toimesta minulle esitettiin lauantaina kysymys "oletko kohta röyhelökännissä?"
en tiedä johtuiko kysymyksen laatu röyhelöisistä hihoistani, vai siitä, että humalani oikeastaan oli röyhelöinen. röyheläkänniin pääsin nauttimalla useita PIRKKA-oluita, jotka minua huijattiin ostamaan. niitä oli kokonainen lava. grillailun lomassa niitä tuli lähes huomaamatta kiskottua useita, vaikka niiden maku olikin hirvittävän parfyymimäinen. en voi suositella kyseistä olutta kenellekään, enkä vastedes aio uskoa erästä huijaripariskuntaa missään asioissa.

grillauksen ja sisällä istumisen, joiden kestoista minulla ei ole aavistustakaan, jälkeen oli suuntana disko. en tiedä minne kaikki muut katosivat, mutta meidän osamme seurueesta siirtyi leppoisaan ja hyväntuuliseen gaydiskoon. tällä kertaa se ei kyllä ollut kovinkaan leppoisa tai hyväntuulinen, sillä todistin kun mustasukkainen homo potkaisi toista homoa suoraan naamaan. siltä tippui kai hampaita suusta. tästä en ole ihan varma. joku sai myös sairaskohtauksen.

diskossa oli muistaakseni ihan hauskaa. taisimme tanssia. join jonkin juoman koeputkessa, en muista sen nimeä. lisäksi join muistaakseni vielä n. 5 kaljaa.

en muista kuinka olemme päässeet diskosta pitseeriaan, ja kuinka olen todellakin onnistunut pitämään kaikki tavarani tallessa. pitseeriassa istuimme tovin jos toisen, koska huijaripariskunnan toinen osapuoli väitti tilanneensa pitsaa, vaikkei edes ollut tilannut. olin kuulemma saapunut bailukämpän residenssiin viiden aikoihin. mielestäni se kuulostaa kohtuulliselta.

pitkä bailaus otti veronsa, röyheläkännistä seurasi myös hyvin röyhelöinen krapula. n. klo 10-20 vappupäivänä vietin tasaisin väliajoin mahalaukkuani tyhjentäen. juuri kun luulin, ettei olo voisi pahemmaksi muuttua, teeveestä alkoi stage. pääsin testaamaan myös bulimikkojen suosimaa tapaa nauttia jäätelöä, jotta oksuhommat olisivat helpompia. mielestäni se ei oikein toiminut. en aio nauttia jäätelöä enää tällaiseen tarkoitukseen. yhdeksän aikaan sain sitten jo vähän syötyä ilman että se olisi tullut enää takaisin ylös! tästä johtuen pääsin kotiin itärajalle vasta äskettäin. vieläkin heikottaa eikä junamatka ollut niitä nautinnollisimpia.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Minareetissa ukko huutaa

Herätessä olo oli valju. Päätä särki ja auringonvalo sattui silmiin. Jääkaapista löytyi yksi täysi avattu kalja. Mieleeni muistui yöllä suoritettu vierailu naapuriasuntoon. Olin ollut alhaalla tupakoimassa ja kun pääsin hissiin, se olikin täynnä. Tervehdykset suoritettiin ja näin tutustuin seinänaapuriini. Hän olisi halunnut kurkata asuntooni mutta kielsin häntä. Hän tyttöystävineen kutsui minut oluelle ja munkille naapuriin. Se oli mukavaa.

Pääsin kotiin kuitenkin nukkumaan.
Eilinen, eli vappu, meni Beastie Boysin Body movin'n tahdissa. Join seuraavia asioita:
 Tämä "Cranberry" oli siideriksi oikein hyvää. Ei se kyllä karpalolle maistunut. Aika imellystä, mutta vappuna sopiikin imeltyä. Vieressä lasi, josta olin jo nauttinut lempijuomaani: ural moccaa maidolla.


Tässäkin on jotain karpalo-passion -siideriä. Juoma oli jotain, jota voisi kuvailla sanoilla "ihan ok". Ei muistikuvia muuten mausta.


Illan päätähtiä juoma-areenalla olivat tutusti ural mocca sekä Korbel. Korbel on just sitä kuoharia, jota Obaman virkaanastujaisissa tarjottiin. 10 euroa pullo, ei paljoo amerikkalaisesta vapaudentunteesta! Korbel on aika kuivaa ja hapokasta. Se aiheuttaa myös seuraavan päivän päänsäryn. Nousee myös kalloon kuin pulu ilmaan.


Loppuillasta sain kaverilta vielä tämmöisen. Tämä on imellyssiiderien aatelia. 


Kattokaa nyt saatana.


Tässä on sitten darrapäivän brunssi. Kyljyksia, salaattia, savulohta, paahtopaistia ja sipulirenkaita.  Juomana kannullinen fantaa. Erinomaista.

 Surullinen asetelma kotoa.

Krapula jatkuu, elämä ei. Kohta testaamaan saksalaisia oluita.

Viikonlopun teemabiisina:
http://hakkarainen.nrgm.fi/

Pahin painajainen darra

Ei pitänyt ryypätä mutta ryyppäämiseksihän se taas meni. Heräsin tänään jostain ihan muualta kuin kotoota. Keräsin kamani ja törmäsin aulassa mongoloidi kiinalaiseen kunnes huomasinkin sen olevan vain normaali ihminen silmä mustana. Muistelinkin että olimme keränneet saman ihmisen rappukäytävästä yöllä sisään turvaan muilta vahingoilta. Toivotin hyvää päivänjatkoa ja lähdin. On aivan vitun hirveä olo, en muista eilisestä kuin grillailun ja baarissa joku mies oli saanut jonkun kohtauksen ja korisi käteni alla kun kyselin vointia. Sain kai pienen paniikkikohtauksen ja aloin sekoilla ja juomaan kaljaa hädissäni ehkä vähän liikaa. Siitä ei seurannut hyvää ja nyt korisen itse täällä kotona. Paha olo johtuu myös osittain siitä ettei tullu haettua pizzaa kotimatkalla, pizzeriassa kyllä istuttiin varmaan kaksi tuntia kun eräs henkilö seurueestamme ei ollut varma oliko tilannut pizzan vai ei. Tulimme siihen tulokseen että ei ja liukenimme paikalta kuin saippua.

Parvekkeen alla oli seuraava näky

Saan taas paniikkikohtauksen!