maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ikea darra

En osannut päättää kumpi darra on, ikea vai Vivaldi darra. Mutta koska kärsin (vai nautin) klassisen musiikin ja oopperan darrasta noin joka toinen kerta kun olen darrassa niin valitsen Ikea darran koska kävin darrassa Ikeassa! Ruoka oli jälleen kerran hirvittävää, eikä housuun paskomiseltakaan meinattu välttyä. Harkitsin jo meneväni johonkin sänkyyn vällyjen väliin ja paskovani siellä koska se vaikutti paremmalta kuin feikki vessanpönttöön paskominen mutta onneksi viimenenkin rohkaiseva alkoholinpisara oli kerennyt haihtua verestäni.

Olen taas juonut erikoisia juomia koko lauantai illan mutta jälleen kerran kamera ei ole laulanut kuin yhden kohdalla ja se juoma on

LONDON PRIDE!!! OUTSTANDING PREMIUM ALE!!! 5/5


Kävin siis "mehulla" niin sanotusti, samassa kaupunginosassa olevassa ryyppykämpässä, josta siirryimme hetkeksi naapurikämppään jossa joku pelle sai idean kahvibileistä. Loppuilta nautittiin siis kahvia eri muodoissa ja eri alkoholein vahvistettuna, lopputulos oli hyvin sekava olotila koska itse en ainakaan kahvia nauti juuri koskaan. Eräs vieras teki "viidakon ykät" pahvilaatikkoon, se oli hulvatonta!

Myös hieman erotiikkaa löytyi puhelimesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti