tiistai 5. heinäkuuta 2011

itäraja-keskisuomi-päihtymys

heippa kaikki lukijat!
olen ollut matkoilla. ennen tätä maakuntamatkailuani olin päihtyneenä ulkomailla, mutta siitä on jo hetkinen aikaa, enkä haluaisi nyt muistoissani palata sinne. se oli hieno matka kaikin puolin, mutta olen väsynyt, ja niin kaukaisten muistojen tutkiskelu vaatisi liiallista ajatustyötä tähän uupumuksen hetkeen.

viikonlopun vietin itärajan tuntumassa. lauantaina tuli oltua päissään. ilta oli voitokas ja kuuma. tanssiminen jäi kyllä hieman vähälle, koska olin niin hikinen. lihisjonossa meinasi tulla taas taistelu, mutta sitten ystävystyimmekin tamperelaisiin urheilullisiin perusmiehiin. olen alkanut mieltyä urheilullisiin perusmiehiin muutenkin. ainakin esineellistämismielessä. ehkä en muuten.
söin lihattoman lihiksen.

itärajalta menin keskisuomeen ja siellä pääsin myös katselemaan urheilullisia perusmiehiä, koska kävimme ruokailemassa eräässä salaisessa paikassa, jossa liikuntatieteilijät ruokailevat. siellä oli myös humanisteja, mutta uusien mieltymysteni johdosta keskitin katseeni urheilullisiin perusmiehiin. ainakin yksi söde sellainen siellä oli.
ruokailun jälkeen tuli nautittua kahvia ja muitakin päihteitä, herkultetua ja istuttua baarissa nimeltä vakiopaine. ainiin, sitten menimme johonkin, missä oli karaokea, ja laitoimme lapun, että laulaisimme don't you want me babyn, mutta emme jaksaneet odottaa vuoroamme joten lähdimme nukkumaan.


nyt olen taas kotona. RIP mika myllylä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti