maanantai 27. elokuuta 2012

Viime aikoina darra

Fiilis



sunnuntai 26. elokuuta 2012

Saksofoni darra

Kävin Helsingissä ja kuuntelin kaksi vuorokautta saksofoni musiikkia.

En pysty kirjoittamaan enempää sillä olen hellässä olotilassa.

lauantai 18. elokuuta 2012

Hepuli darra

Heräsin aamulla, kännissä. Vaatteet olivat valmiiksi päällä, heitin vain passin kaulaan ja lähdin tukka pystyssä kohti bussipysäkkiä. Olin siis ilmeisesti yöllä vielä kuvitellut välttäväni darran juomalla niin helvetisti kaljaa etten kerkeäisi selviämään seuraavaan viikkoon. Noh darra tuli kuitenkin mutta vähän myöhemmin iltapäivällä! Olen nauranut tänään kaikelle, jota ajattelin äsken hieman hillitä katsomalla ensimmäistä kertaa elokuvan nimeltä Hachiko. En usko että nauran enää koskaan.

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

p.s. Taisin olla eilen Ice Cuben keikalla?

Outo eläinkänni + kissadarra

Hei vaan pitkästä aikaa! En ole hetkeen kirjoitellut, koska olin niin humalassa, etten muistanut tunnuksiani tänne blogimaailman syövereihin.

Mutta nyt asiaan! Viikko sitten täytin vuosia, ja sitä juhlittiin upein festivaalisin menoin. Nautimme mm.  boolia (joka kerrankin oli sopivan mietoa) olutta, viiniä, tiukkoja ym. Ruokaakin oli tarjolla! Porkkanakakkua, juustoja, vegaanisia pasteijoita ja tietysti karkkeja ja sipsejä. Ilta sujui oikein mukavasti ja asunnoltamme suuntasimme hoa xuan -nimiseen vietnamilaiseen karaokeravintolaan. Karaoke ja tanssiminen riistäytyivät siinä määrin käsistä, että sain kokea crowd surfingin upean tunteen!
Hoa xuanista suuntasimme paikalliseen homobaariin, josta muistikuvat ovat todella hataria. Muistan kuitenkin ERÄÄN naishenkilön juoneen muiden oluita, suudelleen kiihkeästi homomiehä ja olleen aikamoisessa pierussa. Pilkun jälkeen olemme kuittien perusteella menneet mäkkäriin hakemaan yöpalaa, jota nautittiin ilmeisesti asuntomme wc/saunatiloissa.

Aamu valkeni ja darra oli aivan HELVETINMOINEN! Juuri kun olin päässyt tolpilleni, minut revittiin autoon joka aloitti matkan kohti Helsinkiä. Autossa eräs homoseksuaali yritti juottaa minulle sangriaa suoraan tonkasta, mutta se ei vain mennyt alas. Helsinkiin päästyäni suuntasin suoraan stockan kosmetiikkaosastolle hankkimaan jotain naamantäytettä. Näytin siis aivan vitun hirveältä. Poistuin kosmetiikkaosastolta biotherm hommen viilentävän silmänympärysvoiteen kanssa, ja tunsin olevani taas kokonainen ihminen! Sen jälkeen alkoi taas viinakin maistua, ja ilta alkoi saada iloisia piirteitä.

Päädyimme kampin kautta kallioon, jossa grillasimme ja peläsimme mölkkyä erään naispuolisen kissanaisen sisäpihalla. Kissanaisen luota poistuimme puistoon, josta muutaman oluen jälkeen lähdimme cafe Mascotiin. Matkalla kuitenkin nappasimme kadulta mukaan pari norjalaista arkkitehtiopiskelijaa ja heidän kanssaan oli oikein hauskaa. Heitin mm. turska -ja villapaitakortit pöytään! Mascotista menimme kuudennelle linjalle jossa oli aivan vitun hirveätä flowhipstereistä ja liian täydestä baarista johtuen. Kutoselta lähdin keskustaan kohti yöpaikkaa, koska olin niin törkeässä kunnossa, MUTTA kotimatkalla kohtasin ystävällisen hevosen jota rapsuttelin. Harvoin olen hevosiin Helsingin keskustassa törmännyt!

Aamu valkeni jälleen. Olo oli kuin Päivi Räsäsen haukkumalla homolla. Lähdin yöpaikastani eräälle toiselle ystävälleni ja siellä kohtasin upean herra Calvinin. Herra Calvin on rotukissa ja erittäin hieno sellainen. Calvinia rapsutellessa ja skumppaa juodessa alkoi jälleen valjeta uudenlainen ja ihana päivä! Tänään kohtaisin Feistin ja Björkin, jota innolla odotin...

Lisää taas ensi kerralla.

P.s. Sain jäätelökoneen syntymäpäivälahjaksi, joten viinasorbettiaiheista postausta seuraavaksi!

perjantai 17. elokuuta 2012

Fiilis

Huomenna sorvin ääreen kello 10:00, fiilis jos herään ilman darraa:



keskiviikko 15. elokuuta 2012

Urheilu

Urheilu ja käteinen on nyt etusijalla.


tiistai 14. elokuuta 2012

Lauantai

Viime lauantai

maanantai 13. elokuuta 2012

Darra jälkeenpäin katsottuna

Rakkaat lukijat, olen ollut niin darrassa etten ole voinut kirjoittaa siitä internettiin. Perjantaina olin jossain teillä tietämättömillä, jonka seurauksena heräsin lauantai aamuna kaikkena muuna kuin valmiina kohtaamaan työpäivän. Oksensin kirkkaan pinkkiä tavaraa paksuna norona ulos noin kaksi minuuttia ennen työpaikalleni menevään bussiin astumista, jonka jälkeen perille päästyäni lakanan valkoisena haamuna purjosin tukkoon vielä toisenkin pöntön. Ripuliltakaan ei vältytty. Näiden laattafestareiden jälkeen oloni oli loppupäivän aivan ok.

Kotiin päästyäni - ainiin en päässyt edes kotiin - vaan kotimatkalla puistoon jäätyäni sain suoraan kouraani huurteisen KARHU KOLMOS OLUEN:

Maku oli todella perus ja hieman intialainen johtuen aikaisemmin elimistöstäni poistuneesta tikka masalasta.

Hetkinen, mitenkäs tämän tekstin saa takaisin tuonne reunaan, noh en tiedä. Laitan varmuuden vuoksi vielä kursiivilla koska kaikki on jo valmiiks päin vittua. Joka tapauksessa lauantai kuluikin hyvin sulavassa sovussa helvetillisten kirkon kellojen soidessa taustalla ja sushit edessä. Myöhemmin joukkueemme siirtyi paikallisen skeittiparkin avajaisiin josta selvisin jollain ihmeen kaupalla Turkin ja Vietnamin kautta kotisuomeen. Passia piti ilmeisesti päästä käyttämään sillä se menee ensi vuonna vanhaksi. Jumalauta! Nähdään!

P.s. 


p.s. vol 666 tässä video kuvaa kirkon kelloista, darrassa top 1 ääniä



p.s. vol lord of the rings olen kunnostautunut videoinnissa sillä myös seuraavan tyyppinen video on löytynyt puhelimestani samaiselta vuorokaudelta



torstai 9. elokuuta 2012

Juoma päivitys

NONIIN sitten, nyt osaan käyttää tietokonetta eli tietskaria. Tässä muutama juoma joita olen joskus juonut, en todellakaan muista enää mitä kaikkea tässä on tai miltä ne ovat maistuneet.

Jaaha kuksasta juotu jotain missä näyttäisi olevan pillejä ja epämääräistä purentavastusta, annan 3/5.

Uskon tämän olevan puhdasta kossua koska en ikinä kuvaisi pelkkää vettä, 5/5.

Boolin jämät? 5/5

Kauhurokkari saku, 6/5 helposti.

Huomenna otan pari olutta ystäväni Darra-i-Laman kunniaksi, ja kympiltä töihin. Toivottavasti en joudu päivittämään seuraavasta päivästä tänne. Moro!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

En ryyppää

En ole ryypännyt hetkeen kunnolla. Postaisin juomakuvia mutta ryyppäsin tietokoneeni enkä osaa käyttää tätä uutta vielä. En kirjoita enempää sillä onnistuin suurentamaan tämänkin sivun niin suureksi etten näe kunnolla mitä kirjoitan.

Joskus on tätä